Jäsenkorjaaja MTE ® Hoitomuotona

Jäsenkorjaaja MTE® (Manuaaliseen terapian erikoisosaaminen)

Hoitomuotomme ensisijainen tavoite on poistaa vaivan varsinainen syy ja sitä kautta helpottaa kipua sekä muita kehon ongelmia. Menetelmä perustuu kehittämääni hoitotapaan, jossa hyödynnetään jäsenkorjauksen tehokkaiksi todettuja tekniikoita. Näihin kuuluvat muun muassa nilkan asentovirheiden korjaus, fasettilukkojen avaus, lantion ja lonkan mobilisaatiot, hieronta sekä kehon tasapainon hoito. Jäsenkorjaus on turvallinen ja perinteinen manuaalinen hoitomuoto.

Ajan myötä sekä kehon ongelmat että työn kuormitus ovat muuttuneet. Uusi tutkimustieto vaatii myös jäsenkorjaukselta jatkuvaa kehittymistä. Nykyään ongelmat syntyvät usein harrastusten, istumatyön ja uudenlaisten työskentelytapojen seurauksena – aivan eri tavalla kuin aiemmin fyysisesti raskaissa maatalous- ja tehdastöissä. Siksi jäsenkorjaus tarvitsee rinnalleen myös muita tutkittuja menetelmiä, jotta hoito pysyy tehokkaana ja asiakas saa parhaan mahdollisen avun.

Tutkimustieto on lisännyt ymmärrystä muun muassa faskian, hermoston ja lihastoimintaketjujen merkityksestä. Pehmytkudoskäsittelyn ja hieronnan rinnalle ovat nousseet esimerkiksi neulatekniikat, erilaiset manuaaliset hoitotekniikat hoitopöydällä sekä triggerpisteiden käsittely. Tämän vuoksi kehitin uuden, nykyaikaisemman hoitomuodon, joka huomioi asiakkaan kehon kokonaisuutena ja laajemmin kuin perinteinen jäsenkorjaus.

Olen täydentänyt jäsenkorjauksen tautioppia ja lisännyt siihen uusia vaihtoehtoja sekä tekniikoita, joilla voidaan saavuttaa pysyvämpi ja terveempi hoitotulos. Olin myös ensimmäinen Suomessa, joka yhdisti flossingin osaksi jäsenkorjaushoitoa.

Kaikkia ei voi hoitaa samoin menetelmin. Siksi yksilöllinen tutkiminen ennen hoitoa on meille itsestäänselvyys. Laadukas tutkimus antaa tiedon siitä, millainen hoito on turvallista ja tehokasta toteuttaa. Ohjaamme asiakkaan tarvittaessa eteenpäin, jos emme pysty auttamaan.

JäsenkorjaajaMTE© ei keskity pelkästään kivun poistamiseen. Meillä käy paljon asiakkaita myös ennaltaehkäisevissä hoidoissa – sillä jos kipu ehtii alkaa, ollaan jo myöhässä. Ennaltaehkäisevä hoito on yhtä tärkeää kuin äkillisen kivun hoitaminen.

Urheilijat ja kuntoilijat käyvät meillä parantaakseen suorituskykyä ja pysyäkseen terveenä. Säännöllinen kehonhuolto ammattilaisella tehostaa palautumista ja auttaa treenin perillemenoa. Asiakaskuntaamme kuuluu Suomen mestareita ja olympiavoittajia – referenssejä siis löytyy.

Monet asiakkaat kertovat käyneensä monissa eri hoidoissa saamatta pysyvää helpotusta. Meillä he ovat vihdoin saaneet apua ongelmaansa ja yllättyneet, kuinka kukaan muu ei ollut huomannut ratkaisevia yksityiskohtia. Hoitomme on kokonaisvaltaista ja tehokasta – ja yli 2500 tyytyväistä asiakasta vuodessa kertoo hoitomuodon tuloksellisuudesta.

 

”Ei tarvitse enää muualla käydä ”

– Pasi

 

” Ammattitaidolla kroppa kuntoon. Päästä varpaisiin. ”

– Kirsi

 

 

 

” En voi käsittää, että yhdellä hoidolla saa kivuttomaksi ja olen sitä ennen käynyt monella eri asiantuntijalla. ”

– Maarit

 

 

 

” Olen tehnyt Samin kanssa yhteistyötä kohta kahdeksan vuotta ja ollut todella tyytyväinen! ”

– Hannes Björninen, Olympiavoittaja, Maailmanmestari

 

 

 

 

 

” Olen käynyt paljon hoidoissa ulkomaita myöten, mutta en ole koskaan näin hyvää hoitoa saanut muualta. ”

– Tom


 

Mitä ongelmia Jäsenkorjaaja MTE @ hoitaa?

Nilkka ja polvi. Kaikki pehmytkudokset alaraajoista ja faskiat. Ongelmat niminä: Epäspesifit polvikivut, nilkan virheasennot, luupiikit(plantaarifaskiitti), Juoksijan polvi, Osgood-Schlatterin tauti, penikka ongelmat. Mortonin neurooma, jalkojen toiminnallinen erimittaisuus.

Lantion virheasennot, Ristiluun virheasennot, SI-nivelen toimintahäiriöt, Lonkkanivelen liikerajoitteet, kaikki pehmytkudokset ja lantion virheasennon tuomat puolierot Ongelmat niminä: Iskiasvaivat, lonkan alueen kiputilat, Myofaskiaalinen kipuoireyhtymä – lihasjuostekipu, triggerpisteiden heijastekivut.

Fasettilukot, rangan liikehäiriöt, erilaiset alaselkä kivut, Skolioosi (jos toiminnallinen tai kasvava nuori), rintarangan liikehäiriöt (puutteellinen kierto, rintakipu) Ongelmat niminä: Noidannuoli, kramppitilat, ”lukkotilat”, Epäspesifi selkäkipu, päänsärky, puutuminen, hermoston toimintahäiriöt, lihaskivut, triggerpisteiden heijastekivut.

Niskan alueen kiputilat ja liikehäiriöt, lihaskivut, olkapään liikehäiriöt ja kivut, ranteiden ja käsivarsien liikehäiriöt ja kivut. Ongelmat niminä: Jäätynyt olkapää (vaatii usean käsittelyn), kiertäjäkalvosinoireyhtymä, rannekanava-ahtauma, tennis- ja golfkyynärpää, sormien puutumiset, päänsäryt. lihasheikkoudet ja hermoston ongelmat. Faskian aiheuttamat liikerajoitteet ja kivut.

Muista! Ylläpidä kropan toimintaa käymällä 2-3 kertaa vuodessa hoidossa ja ongelmat pysyvät poissa.

Jos olet epävarma saammeko hoitaa sinua, niin kysy lupaa omalta lääkäriltäsi.

JÄSENKORJAAJA MTE© POIKKEAA KAIKISTA JÄSENKORJAAJA TITTELIÄ KÄYTTÄVISTÄ KOKONAISVALTAISUUDELLAAN JA HOIDON TEHOKKUUDELLAAN. 

Tietosuojalauseke